Löysimme Robbien kanssa täydellisen rantatalon rannikolta. Olohuoneestamme oli suora näkymä merenlahteen. Rakastin sitä taloa. Rakastin Robbieta. Rakastin tulee lapseamme, poikaamme. Pientä poikaamme. Olimme miettineet paljon nimiä, ja päätimme antaa lapselle nimeksi Jonas. Jack Jonas Williams. Rakastin elämääni. En ollut enää yksin. Minulla oli avomies ja lapsi. Mikään ei voinut pilata onnellisuuttani.

 

Pian muuttomme jälkeen  menimme naimisiin. Ilta oli täydellinen. Oli täysikuu, meri oli tyyni ja ilma oli hieman viileä. Tanssimme terassilla ja hän lauloi korvaani kappalettaan No regrets. Muistan sen illan aina. Olin niin onnellinen.

 

Usein öisin mietin tulevaisuuttani Robbien kanssa. Jossain vaiheessa hänen pitäisi jatkaa uraansa ja minä saattaisin jäädä yksin. Usein sivuutin tuollaiset ajatukset, koska muistin että minullakin on urani. Pian olisin poliisi. Tahdoin toteuttaa unelmani.

 

Kuitenkin miltei joka aamu noin kello viiden aikaan en saanut enää ajatuksiltani unta ja lähdin kävelemään rannalle. Meri auringon nousussa on niin kaunis, ja se teki oloni paremmaksi. Päätin elää joka päivän täysillä ja olla murehtimatta huomisesta.

 

Robbie oli innoissaan lapsen syntymmisestä, olihan laskettuun aikaan enää muutama päivä. Hän rakasti kuunnella pojan potkuja vatsassani. Hän kertoi, miten aikoo opettaa pojan kävelemään ja haluaisi leikkiä pojan kanssa päivät pitkät.

 

Yhtenä yönä, joskus kello yhden aikoihin aloin saamaan supistuksia tiheään tahtiin ja lähdimme nopeasti sairaalaan. Pian olin synnyttänyt pienen pojan. Pieni Jonaksemme painoi 3,5 kiloa. Hän oli niiin suloinen. Robbie oli ihastuksissaan, kun poika pikkuruisilla käsillään otti hänen sormestaan kiinni. Pari päivää myöhemmin pääsimme jo kotiin.

 

Olimme niin onnelisia. Meillä oli nyt perhe. Nyt pystyimme keskittymään Jonakseen, minä opiskeluuni ja Robbiella oli isyyslomaa puolivuotta. Sovimme, että kun Jonas olisi tarhaikäinen hän palaisi takaisin lavoille.

 

Kun Jonas kasvoi, olin innolla opettamassa häntä puhumaan. Olimme päättäneet Robbien kanssa yrittää saada hänestä lääkäriä. Mielestäni Jonas saisi vanhentuessaan kyllä itse päättää ammattinsa, mutta kuitenkin lääkäri olisi hieno ammatti pojallemme.

 

Robbie opetti innokkaasti poikaa kävelemään. Eikä aikaakaan, kun Jonas jo juoksi jaloissamme joka paikassa. Elämä oli täydellistä. Iltaisin Robbie auttoi teatterilla ajankulukseen sillä aikaa kun minä opiskelin tai hoidin Jonasta.

Rakastimme Jonasta paljon. Hän oli Robbien silmäterä ja hän ei lopettanut leikkimistään Jonasin kanssa. Hän oli ylpeä isä. Hän kertoi tarinoita, leikki autoilla ja piirsi Jonasin kanssa. Se oli ihana näky ja Robbie halusi minun saavan opiskeluni päätökseen. Hänestä oli suuri apu. Häiden jälkeen olin soittanut äidilleni ja kertonut kaiken. Pian vanhempani tulivatkin jo käymään ja ihastuivat Robbieen, kuinka hyvä isä hän oli ja onnittelivat meitä avioliiton ja pojan johdosta.

 

Eräänä päivänä Robbie sai puhelun manageriltaan jolla oli tiedossa suuri keikka. Sinä iltana puhuimme Robbien kanssa, että hän voisi taas palata keikkailemaan. Minä olin saamassa pian opiskeluni päätökseen ja Jonaskin pääsisi pian tarhaan. 

 

Kerroin Robbielle, että pelkäsin minun jäävän yksin lapsen kanssa ja ajautuisimme erilleen. Robbie sanoi ettei olisi syytä huoleen. Olisimme yhdessä aina ja ikuisesti. Kunnes kuolema meidät erottaa.